Saksman sukuseura 

 

Saksmanien sukuseura ry:n säännöt

 

Voimassa 30.7.2005 lähtien

 

1. §    Yhdistyksen nimi on Saksmanien sukuseura ry. ja kotipaikka Pielavesi.

2. §    Saksmanien sukuseura ry:n tarkoituksena on ylläpitää yhteyttä Saksmanien ja siitä eronneiden eri sukuhaarojen välillä, tutustuttaa suvun jäseniä toisiinsa, hankkia ja tallettaa tuleville sukupolville tietoja suvun ja sen jäsenten vaiheista ja julkaista niistä mahdollisuuksien mukaan kirjallista ja kuvallista aineistoa, sukutauluja ja suorittaa sukutukimusta sukuhistorian julkaisemista varten sekä välittää sukua koskevaa aineistoa sen jäsenille ja johtokunnan päätöksen mukaan muillekin asiasta kiinnostuneille, sekä koota ja tallettaa sukumuistoesineitä, toimeenpanna sukukokouksia ja sukujuhlia, lujittaa sukuhenkeä ja sukukunniantuntoa suvun jäsenissä, tukea käytettävissä olevin keinoin ja stipendein suvun lahjakkaiden jäsenten omatoimisia harrastuksia opiskelun ja muun henkisen toiminnan alalla.

3. §    Seuran jäseniksi pääsevät kaikki Saksmanina tai siitä eronneiden sukuhaarojen jäseninä syntyneet henkilöt ja heidän perheenjäsenensä. Jäseneksi haluavan on jätettävä suullinen tai kirjallinen pyyntö, jossa on selvitettävä hakijan syntyperä seuran johtokunnalle, joka ratkaisee asian. Jäsenyys lakkaa kuoleman kautta. Jäsen, joka ei suorita jäsenmaksujaan johtokunnan määräämänä aikana katsotaan eronneeksi seurasta.

Jäsenmaksun suuruudesta määrää kulloinkin seuran vuosikokous ja vain jäsenmaksunsa suorittaneella seuran jäsenellä on äänioikeus seuran asioissa. Jäsenten velvollisuus on ilmoittaa seuran arkistoon itseään ja perhettään koskevista muutoksista, joita sukututkimuksen kannalta on pidettävä tarpeellisena.

4. §    Sukukokous voi kutsua erikoisen ansioituneita suvun jäseniä johtokunnan esityksestä kunniajäseniksi.

5. §    Sukukokous valitsee seuran johtokunnan, joka toimii seuran hallituksena, hoitaa ja panee toimeen sukukokouksen päättämiä asioita, hoitaa seuran taloutta ja kaikkia juoksevia asioita. Johtokunta on tili- ja vastuuvelvollinen sukukokoukselle. Johtokunnan puheenjohtajana toimii seuran esimies, jonka sukukokous erikseen valitsee. Hänen lisäkseen johtokuntaan kuuluu kuusi (6 ) varsinaista ja kaksi ( 2 ) varajäsentä, jotka keskuudestaan valitsevat varapuheenjohtajan ja muut tarvittavat virkailijat. Seuran nimen kirjoittaa johtokunnan puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja, jompikumpi yhdessä sihteerin tai muun johtokunnan varsinaisen jäsenen kanssa. Sekä varsinaiset että varajäsenet valitaan kolmeksi vuodeksi kerrallaan.

Johtokunta on päätösvaltainen jos puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan lisäksi on paikalla kolme johtokunnan jäsentä. Äänestyksissä äänten mennessä tasan puheenjohtajan ääni ratkaisee. Seuran tilit päätetään kalenterivuosittain ja johtokunnan valitsema taloudenhoitaja on velvollinen esittämään seuran tilit johtokunnalle lausunnon antamista varten viimeistään kuukautta ennen varsinaista sukukokousta. Johtokunnan koollekutsujana on seuran esimies.

6. §    Seuran johtokunta kutsuu seuran jäsenet varsinaiseen sukukokoukseen joka kolmas vuosi kesä- elokuun välisenä aikana edellisen sukukokouksen päättämään paikkaan ilmoittamalla siitä paikkakunnan eniten leviävässä sanomalehdessä sekä kirjeellä kaikille seuran jäsenille vähintään kahta viikkoa ennen kokousta. Seuran voi johtokunta kutsua koolle muulloinkin, jos vähintään yksi kymmenesosa (1/10) seuran jäsenistä sitä vaatii ilmoittaen sen tarkoituksen samalla. Sukukokouksen avaa seuran esimies ja siinä käsitellään seuraavat asiat:

  1. valitaan kokouksen puheenjohtaja ja sihteeri sekä kaksi pöytäkirjan tarkistajaa.
  2. esitetään vuosikertomus ja seuran tilit tilintarkastuskertomuksineen. 
  3. päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä johtokunnalle.
  4. päätetään jäsenmaksun suuruudesta ja johtokunnan jäsenten palkkioista.
  5. valitaan kaksi tilintarkastajaa ja kaksi varatilintarkastajaa.
  6. valitaan seuran esimies ja jäsenet johtokuntaan entisten jäsenten tilalle. 
  7. hyväksytään seuraavan vuoden toimintasuunnitelma ja talousarvio.
  8. käsitellään johtokunnan tekemät esitykset stipendeistä ja muista seuraa koskevista asioista.
  9. käsitellään jäsenten esittämät asiat.
  10. päätetään seuraavan kokouksen paikasta.

7. §    Seura on oikeutettu ottamaan vastaan lahjoituksia ja testamentteja sekä omistamaan toimintaansa varten tarpeelliset kiinteistöt ja irtaimistot. Lahjoituksia on hoidettava ja käytettävä lahjoittajan määräysten mukaan tai ellei sellaisia ole, johtokunnan esityksestä stipendeinä ja muina avustuksina suvun historian ja muiden sukuselvitysten toimeenpanoon ja kustantamiseen.
Mitään seuralle luovutettuja varoja tai maksuja ei palauteta takaisin eivätkä seuran jäsenet vastaa seuran veloista.

8. §    Päätös näiden sääntöjen muuttamisesta tai seuran purkamisesta ja jäännösomaisuuden käyttämisestä on tehtävä, ollakseen pätevä, kahdessa toisiaan vähintään kahden viikon väliajoin seuraavissa sääntöjen mukaan koollekutsutuissa sukukokouksissa ja vaaditaan kummassakin kokouksessa päätöksen syntymistä varten, että
1) ehdotus on kokouskutsussa selvästi mainittu
2) että ainakin kolme neljäsosaa (3/4) kokouksessa saapuvilla olleista seuran äänioikeutetuista jäsenistä sitä kannattaa ja hyväksyy tehdyn ehdotuksen.

9. §    Jos seura puretaan, käytetään sen omaisuus ensin seuran asioiden hoitoon, minkä jälkeen jäännös luovutetaan seuran tarkoitusperiä vastaavalla tavalla käytettäväksi noudattaen 7. §:ssä säädettyjä ehtoja. Seuran arkistoa ei saa luovuttaa kenellekään yksityiselle, vaan se on luovutettava Suomen Sukututkimusseuralle tai jos ei sellaista ole Valtionarkistoon.

10. §     Kaikessa muussa noudatetaan mitä voimassaoleva laki yhdistyksistä määrää.

Sääntöjen muutos on käsitelty ja hyväksytty kahdessa peräkkäisessä sukukokouksessa 26.7.2003 ja 30.7.2005.

Powered by Aava 3