Saksman sukuseura 

Ajankohtaista 

 

Sukuseuran esimiehen tervehdys 7.1.2024

 

Uusi vuosi on täällä ja se tarjoaa meille jälleen mahdollisuuden tulla lähemmäksi toisiamme sekä vahvistaa
sukuseuramme toimintaa.


Toivon tästä uuden vuoden tervehdyksestä muodostuvan joulukirjeen lailla perinne, joka yhdistää meitä
Saksmanin sukuseuran jäseniä. Tervehdyksen kirjoittaminen antaa minulle mahdollisuuden pysähtyä
hetkeksi ajattelemaan sukulaisiamme, juuriamme ja yhteistä historiaamme. Tämä tervehdys on myös
mahdollisuus kertoa teille kaikille, mitä me johtokuntalaiset toivomme ja odotamme sukuseuramme
tulevasta vuodesta.


Sukututkimus jatkuu edelleen. Sukututkija Ari Kolehmainen selvittää parhaillaan mahdollisien DNA-testien
avulla, löytyykö Hämeestä Hauhon kylästä Pielaveden Kirkkosaaressa toimineen lukkari Carl Saxmanin
isälinjaista sukujuurta.


Kannustan teitä mahdollisuuksienne mukaan kirjoittamaan sukuseuramme kotisivujen Tarinatupa-osiota
varten omia muistojanne sukumme sekä sukulaistemme vaiheista ja tapahtumista, jotta voimme julkaista ja
jakaa ne kaikkien sukulaistemme kanssa. Innostukaa, olkaa avoimia ja tuokaa esille muistissanne olevia
arvokkaita tarinoita. Muistakaa myös kannustaa toisianne kertomaan arvokkaita tarinoita, ja nuorempia
kehotan olemaan vanhempien tukena esimerkiksi tarinoiden muistiin kirjoittamisessa. Näiden yhteisten
tarinoiden kautta voimme vahvistaa sukumme yhteisöllisyyttä entisestään sekä varmistaa, että sukumme
tarinat jäävät kirjoitettuina elämään ja jaettaviksi tulevillekin sukupolville.


Toivon teille kaikille iloista ja menestyksekästä alkanutta vuotta! Toivon, että alkanut
vuosi tuo mukanaan uusia mahdollisuuksia, menestystä sukuseuramme toiminnalle sekä
lisäselvyyttä sukumme varhaisista vaiheista. Jatketaan yhdessä sukumme perinteen vaalimista ja
luodaan vieläkin vahvempi yhteisö tuleville sukupolville.

 

Marianne Liimatainen
Saksmanin sukuseuran esimies

 

************************************

Sukuseuran logo

Sukuseuralle on saatu logo, jota käytetään sukuseuran tunnuksena ja ja sen tarkoitus on kuvastaa sukuseuran identiteettiä. Logoa käytetään sukuseuran viestinnässä. Logo on sukuseuran omaisuutta ja seuralla on siihen yksinoikeus. Sukuseuran tunnuksen/logon suunnittelun lähtökohtana ollut saari nimeltä Lammassalo, joka tunnetaan nykyisin Kirkkosaarena, josta Pielaveden Saksman- suku on kotoisin.  

Logon suunnittelija, graafikko ja AD Juri Patrikainen kertoo, että "tavoitteena oli suunnitella moderni ilme perinteitä ja klassisuutta unohtamatta. Logon kehys symbolisoi saarta ja kehyksen muodot saaren vehreää kasvustoa. Kasvusto kuvaa myös liikettä, perinteitä ja sukupolvien vaihtumista. em. elementteihin luontevasti sopiva vihreän sävy on elinvoimaisen raikas ja     luonnonläheinen. Kehyksen yläosassa oleva ympyrä ja sen päällä oleva muoto muistuttaa kellotapulin kattokoristeesta ja tuuliviiristä. EST. 1990 on sukuseuran perustamisvuosi"

************************************

 

Sukukokous pidettiin 23.7.2022                                   


Sukukokous pidettiin suunnitellusti 23.7.2022 Pielaveden Suojalassa. Paikalla oli 50Pj:t Liisa Särkkä ja Marianne Liimatainen sukuun kuuluvaa henkilöä. Kiinnostavia  asioita olivat  vakioaiheet: henkilövalinnat ja lukkari Saxmanin syntyperä. 

Johtokunta uudistui reippaasti, ja voidaankin sanoa, että tehtiin sukupolven vaihdos; keski-ikä on n. 61 v. Sukuseuran esihenkilöksi valittiin Marianne Liimatainen Tampereelta ja johtokunnan jäseniksi: Matti Berg (Pielavesi), Tiina Laukkanen (Pielavesi), Heikki Partanen (Pielavesi), Maija Saksman (Helsinki), Pia Saxman (Ikaalinen), Marjatta Väänänen (Pielavesi). Varajäseniksi valittiin Helena Rönkkö (Siilinjärvi) ja Katariina Ahvonen (Espoo). Uusi valittu johtokunta järjestäytyy syksyn aikana, valitsee keskuudestaan varapj:n ja sopii tehtävien jaosta.

Kolmekymmentä vuotta vireillä ollut sukuseuran tunnusasia saatiin kuntoon, kun AD Juri Patrikaisen suunnittelema logoehdotus hyväksyttiin yksimieliesti. 

Sukututkimuksessa Lukkari Carl Saxmanin juuret pysyvät edelleen salaisuutena, vaikka kolmannenkin henkilön DNA-testin tulokset on analysoitu. Nyt voidaan sanoa, ettei syntyperä ole savolainen vaan viittaa Hämeeseen. Olettamus Lars Kellmanin pojaksi ei siis ole mahdollinen. Asiaan palataan tarkemmin, saatuamme sukututkijan  loppuraportin.

Sukukokous kutsui kunniajäseneksi perustajajäseniin kuuluvan Seppo Juhani Saksmanin. Hän on toiminut sukuseuran johtokunnassa 31 vuotta.

Sukukirja on loppuunmyyty. Sukukirjan uusintapainosta on tarkoitus alkaa valmistelemaan. 

Yleisesti todettiin, että sukuseuran toiminta on aktiivista ja asiat kunnossa. Seuraava sukukokous pidetään sääntöjen mukaan vuonna 2025.

 >> Sukupäivän ohjelma 

 

Johtokunta

 

********************************************'

Hyvä sukulainen ja suvun ystävä, 

Viime Joulukirjeessä (alla linkki) pyysimme sukuseuran jäseniä lähettämään muistoja ja muistikuvia, jotka liittyvät Saksmanneihin tai sukuseuraan. Esimerkiksi tarinoita tai muistoja eri tapahtumista ja sattumuksista suvun vuosien varsilta. Sukujuhla lähestyy ja ”historiikki”  olisi vielä vaiheessa. Siihen kaivataan tarinoita lisää. 

Kiitos teille, jotka olette jo lähettäneet aiheita. Liisa kaipailee niitä lisää ja hänelle voisi lähettää niitä toukokuun aikana sähköpostilla lissuire(@)hotmail.com  TAI postissa Liisa Särkkä, Mäkitie 18, 52300 RISTIINA, p. 050 3848786

Pääset lukemaan viimeisimmän (joulu)kirjeen tästä linkistä

 

"Sukuseuran esimiehen palsta"      4.5.2020

 

Hyvät sukuseuralaiset!

 

Oi tätä korona-aikaa!

Olimme juuri siirtyneet kesäaikaan, kun tuli tämä näkymätön vihollinen ympäristöön ja ympäri maailmaa. Sitä ennen meillä oli talviaikaa, jouluaikaa, pimeää aikaa, ensi lumen aikaa, syysaikaa, elonkorjuun aikaa, loma-aikaa, suven aikaa ja ties vaikka mitä aikaa? Nyt on vain tätä korona-aikaa, joka peittoaa kaiken.

Suomi on pysähtynyt lähes totaalisesti, kriisitilanne on ollut päällä jo monta viikkoa ja yritysmaailma hönkii pahasti. Hallitus on tehnyt nopeita päätöksiä, mutta kiireessä on tainnut tulla virheitäkin.

Tällä menolla Suomi ja sen talous menee kontalleen ilman monen viikon joka keväisiä lakkojakin. Monet asiat ovat muutoksen edessä, entiseen kovaan menoon tulikin äkkipysäys. Paljon joudutaan nyt tinkimään ja asennoitumaan uuteen, erilaiseen elämäntyyliin. Ehkäpä tästä opitaan myös paljon uutta ja hyvääkin, ehkä entiseen kiihkeään ja tolkuttomaan repivään sekä itsekkääseen olemisen malliin tulee muutoksia. Ehkä joku oppii ihan pysyvästi muuttamaan itseään, ehkä ei? Aika näyttää sen miten maa makaa vaikkapa vuoden päästä. Nyt kuitenkin mennään näillä koronan ehdoilla. 

Kaikkea mahdollista on sitten peruttu ja siirretty vuodella eteenpäin. 

 

Miten tästä korona-ajasta sitten selvitään?

 

Jokainen yksilötasolla yrittää tietenkin väistellä näkymätöntä vihollista parhaan kykynsä mukaan. Toiset ottavat käyttäytymisohjeet hyvinkin tarkasti ja jotkut eivät tunnu välittävän ohjeistuksesta mitään ja osa seilaa siinä välimaastossa.

Sehän on selvää että mummelit jossakin syrjäseudulla kaukana kaikesta sivilisaatiosta elävät nyt samalla tavalla kuin tähänkin asti. Hoitelevat kissoja ja pelargonioita, lämmittävät tuvan uuneja, lakaisevat, tiskaavat ja tekevät pikkuaskareitaan sekä katsovat telkkarista mieliohjelmiaan. Pakasteissa on ruokavarantoa ja naapuriapu toimittaa pakollisen ruokakassin kerran viikossa. Jos ei mitään ihmeellisempää satu  ja terveydentila pysyy vakaana niin elämä soljuu ihan samanlaisena, yhtä yksinäisenä ja rauhallisena pienen eläkkeen turvin ilman suurempia kohinoita. Perilliset ovat kaukana ruuhkasuomessa ja soittavat jos muistavat omilta kiireiltään.

Vaikeampaa onkin just siellä isoissa ympyröissä. Tehdään etää ja joudutaan olemaan kotona, kaikki, siis kukaan ei pääse luiskahtamaan toisiaan pakoon lukuisiin harrasteisiin ja mukaviin menoihin. Piti opetella ihan laittamaan lämmintä ruokaa ja jopa leipomaan sämpylöitäkin.

Kouluruokaa on kovasti nyt ikävä, vaikka tähän asti sille on yökötelty ja yrmistelty. Ehkäpä kunnioitus kouluruokailua kohtaa nyt nousee, kun on saatu tietää että 1.20 eurolla per oppilas tai jopa allekin sen pitää tehdä hyvää ja monipuolista ruokaa ja peräti 24- 26% on vielä tehtävä niitä rajoiteruokia. Ei ole kehuttavaa olla nykypäivänä koulukeittolan emäntänä. Ehkäpä kunnioitus myös kotimaista ruokaa kohtaan yleensäkin paranee

Samoin ehkä muukin kotimainen tuotanto alkaa tulla lähemmäksi kuluttajaa, ehkä ei kaikkia varaosia ja muttereita jatkossa hamuta Kiinasta. Konepajat ja tehtaat on myös kaikki pysähdyksissä, kun ei ole varaosia saatavana. Kiinnostavaa on myös seurata miten maatalouden työpaikat alkavat olla kysyttyjä kun muut työpaikat vähenevät romahdusmaisesti.

Eipä ole liki kolmeenkymmeneen vuoteen koululaiset olleet mansikkapelloilla kykkimässä, ei ole tarvinnut kun ei ole huvittanut. Kyllä tämä kriisi opettaa nyt kansakuntaa monella tapaa ja se on kyllä ihan oikein. Olikin kaikki niin hulvatonta ja kiihkeää. Aina vaan enemmän ja parempaa ja helpolla heti nenän eteen. Toivottavasti myös yletön kerskakulutus ja kerskarakentaminen hilliintyy vähän.

Ehkä myös päättäjien tahollakin mietittäisiin todella tarkoin mihin yhteisiä veromarkkoja käytetään tai jopa tuhlataan. Voi voi veronmaksaja raukkoja kun tätä tilannetta ja elvytysvelkoja ruvetaan maksamaan maailman ja valtakunnan pankkeihin.

Onko sanottava niin kuin Muolaan mies; Eteenpäin mennään vaikka hevonen kontallaan kulkee! 

 

Miten tämä kaikki vaikuttaa meidän piskuiseen sukuseuraamme?

 

Olette jo saaneetkin tiedon että sukuseuramme 30-vuotisjuhlakokous on siirretty vuodella eteenpäin. Siis vuonna 2021 heinäkuussa tapaamme jos maailma on "oikein päin"? Nykyinen johtokunta jatkaa sinne saakka. Nyt on meillä siis hyvin aikaa suunnitella kokousta ja juhlaa yhä vain paremmaksi ja mahdollisesti uusiakin ideoita pulpahtaa esille. Samoin on lisäaikaa etsiä uusia ja nuorempia toimijoita johtokuntaan ja tärkeille paikoille. Hiukan on vihreää valoa näkyvissä.

Nyt kun tämä etätyö on in, niin rohkenen heittää sukuseuralaisille muutamia ehdotuksia. joihin toivoisin paneutumista.

Sukukirjasta olen tehnyt havaintoja miesten nimistä, jotka ovat hyvin suosittuja kautta koko sukuhistorian.  Jospa joku teistä voisi tehdä tutkimusretken historiaan ja kerätä ylös kuinka monta Paavoa, Heikkiä, Fredrikiä, Mattia, Akselia tai Robertia jne. on seuran historiassa.

Samoin voisi kartoittaa kuinka monta samojen sukujen välistä avioliittoa on solmittu. Esimerkkinä vaikkapa Saksman-Valta tai Saksman-Tikkanen. Monia muita varmaan löytyy sukukirjasta lisää.

Vielä voitaisiin hakea esimerkiksi kuinka monta kuuluisaa Saksman- sukuista löytyy vaikkapa valtakunnan tasolla mitattuna. Voitaisiin etsiä myös eri ammatteja, montako vaatturia, seppää, pitoemäntää, kunnalliselämän vaikuttajaa jne. löytyy joukostamme. Ehkä löytyy vielä monta muutakin mielenkiintoisaa asiaa, mitä voisi kartoittaa ennen seuraavaa sukukokousta. Se olisi samalla osa ohjelmaa ja seuran historiikkia.

Toimeksi vaan ja mielelläni olen kuulolla jos löytyy innostusta ja innokkaita tiedon kerääjiä. 

Varsinainen dna tutkimus on meneillään ja tietoa siitä on osin olemassa mutta vieläkin se alkuperä lukkari Saksmanista on piilon vieressä!

Nykyaika ja tieto laukkaa kovaa vauhtia eteenpäin ja yhä useampi teettää henkilökohtaisia dna testejä joten sellainen yllätys saattaa pulpahtaa esiin ja ilmi  jonkin muun suvun tutkinnan kautta? Kaikki on mahdollista silloin kun se näyttää mahdottomalta. Tähän teoriaan alamme vähitellen uskoa kun muut reitit on käyty läpi. 

Hyvät sukuseuralaiset ja sivuillamme vierailevat, ollaan aidosti kiinnostuneita sukumme taustoista ja välitetään tätä asiaa myös nuoremmille jolloin perinne jatkuu ja säilyy. 

Koronakriisistä huolimatta toivotan kaikille valoisaa tulevaa kesää ja sen mukaan toimintoja mitkä ovat mahdollisia. Pidetään huoli läheisistä ja yritetään pysyä terveenä, se on nyt tärkeintä!

 

Ystävällisin terveisin Liisa Särkkä. lissuirene(@)hotmail.com / puhelin 050 3848 786.

 

***************'

__________________________________________________________________________________________________________________

Powered by Aava 3